Tanskalaisen Mew'n elokuussa ilmestynyt uusi albumi (jolla on niin hölmön pitkä nimi, että käytän siitä itsepäisesti nimitystä No more stories) hämää minua.
Levy on vaikea. Ei siksi, etteikö se päästäisi heti sisäänsä, vaan siksi, että se päästää sisäänsä vaikka temppuilee kuin narri.
Mielestäni temppuilevaa musiikkia on kahdenlaista:
Ensimmäinen tyyppi on itsearvoisen kikkailevaa musiikkia, joka haluaa tahtilajeillaan, riitasoinnuillaan ja äänimaailmoillaan ylimielisesti saattaa kuuntelijansa kokemaan itsensä pieneksi.
Toinen, kuten Mew'n No more stories, voi esittää huikeaa musiikillista akrobatiaa, mutta se ei silti tunnu vaikealta, vaan toivottaa kuulijansa tervetulleeksi.
Tuon veteen piirretyn viivan oikealla puolella pysyminen osoittaa kiistämätöntä tyylitajua ja hyvää makua. Mutta lisäksi se tekee musiikista lähes paradoksaalisesti kaksi kertaa vaikeampaa. Se samalla vieraannuttaa ja kutsuu minua kuulijana.
Jossain mieleni syvyyksissä naputtaa epämääräinen tunne, että olen tullut huijatuksi kuvittelemaan, että ymmärrän jotain huomattavasti minua älykkäämpien muusikoiden rakentamasta älypelistä.
No more stories on hämmentävän taidokas levy. Sen antaumuksella hiottu äänimaailma, sen sadat ja tuhannet stemmalauluraidat ja huolella rakennettu tunnelma saavat musiikin karkaamaan mittasuhteistaan.
Myös lyriikat seilaavat häiritsevän mielivaltaisesti käsitteellisen ja arkisuuden välillä, ja levyä kuunnellessani tunnen lähes epätoivoista ihailua Mew'n nöyrää neroutta kohtaan.
Vaan sittenkin levy sisältää myös huomattavat määrät vilpittömyyteen käärittyä nenäkkyyttä. Mitä nämä tanskalaiset haluavat sanoa kappaleella, joka toisinpäin kuunneltuna on toinen kappale? Entä ilmeisen ja tarpeettoman teoreettisilla intermezzoilla, jotka sitovat levyn osia toisiinsa?
Entäpä mistä kertoo levyn nimi, joka kokonaisuudessa mahtuisi vain juuri ja juuri tekstiviestiin?
Minä en anna pyyteettömän ulkonäön hämätä. Olen varma, että pojankasvoinen Jonas Bjerre yhtyeineen pitää minua pilkkanaan. Aitoon suomalaiseen tapaan minä huomaan kun minulle nauretaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti