Metrotunnelissa ei ole vuorokaudenaikoja; on vain ruuhkaa tai hiljaista. Liasta ja tomusta tummuneita kaakeliseiniä maalaa tulehtuneen keltainen loiste, joka valaisee kellon ympäri niitä loputtomia ihmiskohtaloita, jotka soljuvat rottien tavoin pitkin tunneleita ja kohti päämääriään.
Kuten joukkoliikennevälineissä usein käy, ihmiset vajoavat helposti itseensä. Metrossa, ympäröivien maamassojen paineessa, vaikutelma voimistuu. Vaunuun pakkautunut ihmispaljous huojuu ja hytkähtelee raiteita huudattavan metron liikkeiden mukaan, ja matkustajien ilmeettömillä kasvoilla ammottavat tyhjät katseet väistelevät toisiaan eksyen usein katon rajassa sijaitseviin mainoksiin.
Muuten niin irralliselta todellisuudeltaan tuntuvaan NYC:n metroon amerikkalainen kulttuuri tunkeutuu juuri noiden visuaalisesti arveluttavien mainosten kautta.
Läsnä on ainakin asianajajatoimistoja (CALL 1-800-66-INNOCENT), plastiikkakirurgiaa (CALL 1-990-SKIN) ja vakuutusyhtiöitä (CALL 1-505-70-ACCIDENT). Toisaalta lukuisat yliopistot, colleget ja uudelleenkoulutuspalvelut tarjoavat avokätisesti uutta mahdollisuutta kelkasta pudonneille ja elämästä vieraantuneille.
Tämähän on aina uusien mahdollisuuksien ja lannistumattoman toivon valtakunta.
Amerikkalaisen tulee myös aina tuntea olevansa holhottu; se on hänen perustuslaillinen oikeutensa, kuten rajallinen uskonnonvapaus. Siksi vaunujen seinillä muistutetaan, että esimerkiksi metrotyöntekijän kimppuun käyminen on rikos. Myös ankarin mahdollinen rangaistus on näkyvissä.
Toisin kuin monissa muissa kaupungeissa, New Yorkin metrossa on tarpeellista tietää tarkalleen, monenko pysäkin päässä aikoo jäädä pois. Lontoon undergroundissa pysäkin nimi välkkyy valotauluissa ja mekaanisen rauhallinen naisääni selventää huolellisella brittiaksentilla missä ollaan menossa ja pyytää vielä palauttamaan mieleen laiturin ja vaunun välissä piilevän hengenvaaran.
New Yorkin metrossa kuljettaja kuuluttaa asemat henkilökohtaisesti rätisevän radiopuhelinyhteyden kautta. Harjaantunut korva erottaa sanoja, mutta vain niitä sanoja joita tietää odottaa.
New Yorkin metro on nuhjuinen, tuhruinen, hieman hankala, ahdas, liian kuuma, liian kylmä, ei tarpeeksi kattava ja täysin aito. Yksi kaupungin parhaista nähtävyyksistä on laskeutua tunneliin, tarkkailla kaikessa rauhassa mielivaltaista kattausta newyorkilaisia ja nousta ylös jossain aivan uudennäköisessä paikassa.
5 kommenttia:
Hienosti kirjoitettu. Pitää siis käydä ajelulla.
Tuo viimeinen kuva, mikä ajoitus! Hätkähdyttävä.
Kiitos kehusta!
Metro on kyllä loppujen lopuksikin aika kätevä liikkumaväline nykissä, vaikka siihen liittyy paljon epäkäteviä asioita.
Puoli-ilmainenkin se on. 5 päivää rajatonta reissaamista maksoi reilut 20 dollaria (buttercup korjannee, jos olen väärässä).
Totta puhut, NYC:n metro on eräs kaupungin ykkösnähtävyyksistä. Joillain linjoilla sisään saattaa astua hanuristi, joka esiintyy pysäkinvälin verran ilmeettömille kasvoille, ja joillain osuuksilla saattaa olla ainoa iholtaan skandinaavinvalkoinen täpötäydessä vaunussa. Kerjääjät kertovat tarinoitaan. Ihmiset ovat lähellä, mutta useimmiten korvalappujen tai kirjan takana. Ja liiketalouden rytmi kalkkaa kiskoilla.
PS.
Hieno kirjoitus ja kuvat: rujon kauniit.
Kiitos kaunis!
Lähetä kommentti